Tarinani

Olen 60-vuotias nainen, ja olen kärsinyt selkä- ja nivelvaivoista jo vuosia. Viime aikoina ruoansulatuskanava on alkanut oireilla yhä enemmän.

Minulla on lisäksi korkea verenpaine, jonka syytä ei tiedetä.

Olen työskennellyt 40 vuotta hoitoalalla, jossa tärkein työvälineeni on ollut minä itse. Kuten niin monet muut, olen ”unohtanut” tankata voimia tarpeeksi.

Vuonna 2012 selkä antoi periksi ja jouduin ajoittain käyttämään rollaattoria liikkumiseen. Magneettitutkimus osoitti, että minulla oli lantionivelen (sakroiliakaalinivelen) tulehdus.
Sain lääkettä, joka nähtävästi on lievittänyt oireita, mutta myöhemmin muut nivelet, kuten nilkan, polvien ja käsien nivelet, ovat alkaneet oireilla. Reumakoe on negatiivinen, joten diagnoosia en ole saanut.

Syksy 2013 oli todella hankala ja minua vaivasivat sekä kipeä selkä että kamalan jäykkä niska. Helmikuussa 2014 tulehdusarvoni olivat niin korkealla, että jouduin sairaalaan. Minua tutkittiin tarkoin, mutta syytä ei vieläkään tiedetä, paitsi että oikea polveni oli turvonnut, ja se tyhjennettiin punktoimalla.

Ennen sairaalaan joutumista oli käynyt Marina luona hänen vastaanotollaan. Ajattelin, että tämä täti tarvitsi nyt apua vointinsa parantamiseksi. Maria suoritti skannauksen, jonka tulokset eivät olleet lainkaan riemuitsevat. Kehoni taisteli kirjaimellisesti elämästään. Maria suositteli minulle useita eri vitamiineja, mineraaleja ja kollageenia aluksi. Sain myös oppia hengittämään (60 vuoden iässä!) hengitysrentouttajan avulla. Apuväline on auttanut minua rentoutumaan silloin kun siihen on tarve.  Kärsin kyllä stressistä enemmän kuin tajusin tai tunnustin itselleni.

Tällä hetkellä minulla on Bicom-bioresonanssihoito kesken. Sen avulla hoidetaan mm. maito-, soija- ja nikkeliongelmia. Juon päivittäin paljon huoneenlämpöistä vettä, en syö sianlihaa ja käytän vain vähän sokeria. Reumalääkärini lopetti kaikkien lääkkeeni määräämisen huhtikuussa, mutta ”Marian hoitoja” aion jatkaa. En edes oikein tahdo ymmärtää tätä, mutta minulla ei ole vuosikausiin ollut yhtä paljon energiaa ja voimaa kuin tällä hetkellä.

Kaikki kunnia sairaanhoidolle, mutta luontaishoidot ovat minulle arvokas tie luonnonmukaiseen terveyteen.

Kevätterveisin tuore eläkeläinen Carola